Arkkitehtiruutu Oy

Arkkitehtipalvelun johtoajatuksena on alusta lähtien ollut työskentely kokeneiden suunnittelijoiden voimin. Rautaisen ammattitaidon peruskivenä on asiakaslähtöinen logistiikka- ja toimitilasuunnittelu, sekä liike- ja asuntorakentamissuunnittelu.

Laajan asiakaskumppaniverkostonsa myötä Arkkitehtiruutu Oy pystyy tarjoamaan tehokkaita suunnitteluratkaisuja asiakkailleen kaikkialle Suomeen.

Arkkitehtiruutu Oy - vuonna 1999 perustettu arkkitehtitoimisto, jonka menestys perustuu osaavien suunnittelijoiden ammattitaitoon sekä sujuvaan ja yhteistyökykyiseen asiakaskumppanuuteen.

2000-luvulla yrityksen toiminta on kasvanut ja osaaminen laajentunut

2000-luvulla toiminta on kasvavan henkilökunnan ansiosta laajentunut kattamaan logistiikka- ja toimitilasuunnittelun lisäksi myös liike- ja asuntorakentamisen.

Oma toimipiste perustettiin pääkaupunkiseudulle 2002. Lahteen syntyi aluetoimisto 2006.

Arkkitehtiruutu toimii myös maan rajojen ulkopuolella. Esimerkkeinä suunnitteluratkaisut Venäjälle, Viroon, Latviaan ja Espanjaan.

Kun kokenutta ja osaavaa suunnittelua tarvitaan, Arkkitehtiruutu on oikea yhteydenottopaikka ja yhteistyökumppani.

Uudenmaan Viva Oy, Kylänvanhimmantie 29, 00640 Helsinki. Puh. 020 741 3056, Fax 020 741 3080 www.vivalkv.fi